Tuotemerkit tutuiksi: Nanolex

Yleiskatsaus

Nanolex on vuonna 2007 perustettu saksalainen autonhoitotuotevalmistaja. Tai jos oikein AHK:n tyyliin tarkkoja ollaan, Nanolex-brändi kattaa saksalaisen kemian alan yrityksen Infinitec GmbH:n valmistamat autonhoitotuotteet ja lisäksi yritys valmistaa tuotteita myös muille toimialoille. Nanolexin autonhoitokemikaalit suunnitellaan, kehitetään, testataan ja valmistetaan Saksassa.

Tuotekehityksen taustalta löytyy erittäin vahvaa alan osaamista. Kun siihen yhdistetään vahva intohimo omaa tekemistä kohtaan sekä kyky ja halu luoda uutta, on lopputuloksena erinomaisia tuotteita, joiden laatu ja ominaisuudet kestävät vertailun mihin tahansa. "Kuha nopeesti ja halavalla vähä sinne päin" -tekemisellä ei varmaankaan olisi ollut mitään asiaa esim. Renaultin F1-tiimin yhteistyökumppaniksi, mutta Nanolexin tapa tehdä asioita on johtanut siihen, että tällainenkin meriitti on ansiolistalle päästy lisäämään.

Nanolex-tuotteet ovat kuuluneet Autonhoitokaupan valikoimaan syksystä 2012 alkaen eli pian 7 vuoden ajan. Tänä aikana Nanolexin tuotevalikoima on laajentunut valtavasti. Kun me teimme ensimmäistä tilaustamme, tilauslomakkeessa oli 17 tuotetta. Kesään 2019 mennessä määrä on reilusti kolminkertaistunut - vaikka jätettäisiin pois laskuista yli 20 erilaista kiillotuslaikkaa ja monien tuotteiden useammat pakkauskoot, joissa Nanolexilta löytyy poikkeuksellisen hyvin valinnanvaraa suurkuluttajankin tarpeisiin.

Nanolex tuotemerkkinä sopii melko vaivattomasti monen suomalaisen mielikuvaan saksalaisuudesta: asiallista ja toimivaa laatua ilman turhia kikkailuja. Myös tuotepakkauksissa on pidättäydytty turhasta koristelusta: mustat tai kirkkaat, eleettömät pullot ja brändi-ilmeen mukainen violetti ja harmaa värimaailma eivät häiritse keskittymistä olennaiseen. Nämä tuotteet on tehty käyttöön, ei pelkästään hyllyn koristeeksi.

Vaikka Nanolexin kasvu yrityksenä on viime vuosina ollut nopeaa, ollaan talossa edelleen säilytetty ennen kaikkea halu kuunnella asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että yhdeltäkään toiselta valmistajalta ei ole tullut kauppiaalle jakoon niin paljon yksityiskohtaista ja teknistä tietoa kuin Nanolexilta - ja tämä on siis pelkästään positiivinen asia!

Mutkattomat, toimivat suhteet ja suorat kontaktit aina kemististä toimitusjohtajaan asti eivät ole joka paikassa mikään itsestäänselvyys. Nanolexin kanssa tämäkin on ollut mahdollista. Koska painotamme omassa toiminnassamme voimakkaasti palvelun merkitystä, arvostamme suuresti näitä ominaisuuksia myös tavarantoimittajan puolelta.

Autonhoitokaupan tuotepoimintoja

Suurelle osalle autonhoitoharrastajista tai -ammattilaisista Nanolex on tullut tutuksi nimenomaan kestopinnoitteistaan. Tuotteiden nimet ja sukupolvet ovat vuosien varrella vaihtuneet ja kehityksessä on menty aina askelia eteenpäin niin kestossa kuin käytettävyydessäkin. Alkuvuosina esim. maalipinnoille tarkoitettuja tuotteita oli useampia, jotka poikkesivat toisistaan lähinnä ennustettujen kestojen ja osittain myös muiden ominaisuuksien osalta.

Nanolex kestopinnoitteet

Tänä päivänä valikoima on hyvin selkeä: Vuodesta 2015 alkaen Nanolex Si3D on ollut kuluttajienkin saatavilla olevien pinnoitteiden kärkeä ja aivan malliston huipulta löytyy vielä koulutettujen ammattilaisten asennettavaksi tarkoitettu Si3D HD. Ensimmäisiä kertoja oikeiden pinnoitteiden kanssa harjoitteleville suosittelemme vaihtoehdoksi SiShieldiä. SiShield on Si3D:n helppokäyttöisempi versio mm. pitemmän työstöaikaikkunansa ansiosta. Lisäksi pinnoitevalikoimasta löytyy täsmätuotteet mm. mattapinnoille ja ajovaloumpioille sekä tietenkin lasipinnoille.

Koska kestopinnoitteen asentamista edeltää - tai olisi ainakin erittäin suositeltavaa edeltää - maalipinnan pienten virheiden korjaaminen koneellisella kiillotuksella, oli enemmän kuin loogista, että Nanolexilla tartuttiin toimeen ja suunniteltiin omat kiillotusaineet. Hyväkin kiillotusaine vaatii aina parikseen ominaisuuksiltaan sopivan kiillotuslaikan.

Tämän kehitystyön tuloksena julkaistiin vuonna 2016 kolmen kiillotusaineen tuotesarja: Heavy Cut Polish, Medium Cut Polish ja Finishing Polish sekä vastaavasti laikoiksi leikkaavimmasta alkaen harmaa Hard, violetti Medium ja tummansininen Soft. Laikkavalikoiman leikkaavampi pää on sittemmin täydentynyt vielä villalaikalla. Laikkavalikoima kattaa koot 32 mm:n halkaisijasta aina 165 mm:iin asti, ohuita ja paksumpia, keskireiällä ja ilman.

Nanolex kiillotusaineet ja kiillotuslaikat

Vaikka kiillotusainekolmikko on ollut erittäin toimiva ja suosittu koko olemassaolonsa ajan, Nanolexilla ei ole haluttu jäädä paikoilleen, vaan tuotteita kehitetään koko ajan paremmiksi käyttäjiltä saadun palautteen perusteella. Kesän 2019 aikana kiillotusainevalikoima on ehtinyt kokea vauhdikkaita käänteitä. Ensin lanseerattiin uudet kiillotusaineet, joita oli aiemman kolmen sijaan nyt kaksi: Cutting Polish ja Finishing Polish.

Aivan tuoreimpana käänteenä - jälleen käyttäjien toiveita kuunnellen - sarjaa kasvatettiin vielä yhdellä tuotteella, Cut & Finishilla, joka sijoittuu leikkaavuudeltaan Cuttingin ja Finishingin väliin eli suurin piirtein aiemman Mediumin paikalle. Cut & Finish on niin uusi juttu, ettei se ehtinyt vielä tämän jutun kuviin mukaan, mutta on kyllä tulossa meille varastoon pikapuoliin.

Jos valikoima aluksi olikin pinnoitteisiin painottuva ja ehkä enemmän ammattikäyttöön suunnattu, tarjolle on sittemmin tullut vähintään riittävästi monenlaista puhdistus- ja ylläpitotuotetta, jotka sopivat ihan tavallisen autonhoitajan pakkiin. Tällä hetkellä Nanolexilta löytyy erittäin kattava valikoima korkealaatuisia tuotteita niin auton sisä- kuin ulkopuolenkin hoitoon.

Nanolex tuotevalikoimaa

Miellyttävän tuoksuista ja hyvin monille materiaaleille sopivaa sisäpuhdistusainetta Interior Cleaneria pitää aina olla pullo käyttövalmiina käden ulottuvilla. Hajuja poistava Odex on tuotteena mielenkiintoinen: Sen sijaan että sillä vain peitettäisiin epämiellyttäviä hajuja, Odex on tarkoitettu oikeasti poistamaan hajut, kunhan se pääsee suoraan tekemisiin hajun orgaanisen aiheuttajan kanssa voidakseen neutraloida sen. Tietysti oksennukset ynnä muut läikytykset täytyy ensin siivota pois mahdollisimman hyvin normaaleilla sisäputsimetodeilla ja hajun neutralointi on vasta viimeinen työvaihe.

Ulkopintojen perusteelliseen puhdistamiseen ennen vahausta tai pinnoitusta löytyy luonnollisesti täysi sarja puhdistusaineita esipesusta raudanpoiston, pienpoiston ja savestuksen kautta pinnan viimeistelypuhdistukseen. Jos ratapäivänä pintoihin sattuu tarttumaan vähän kumiroiskeita, bitumia ja ns. kalliimpaa jarrupölyä, niiden poistamiseen on olemassa täsmätuote Race Film Remover.

Nanolexin tuotevalikoima on erinomainen esimerkki siitä, miten saman merkin alle voidaan varsin onnistuneesti yhdistää sekä jokaiselle sopivat perustuotteet että toisaalta tuoreimman tuotekehityksen tuloksena syntyneet, pienemmän käyttäjäkunnan tarpeita palvelevat erikoisuudet. Ensin mainittuja edustakoot tässä esimerkiksi konstailematon perusshampoo Pure ja ikkunanpuhdistusaine Glass Cleaner - molemmat yksinkertaisen hyviä tuotteita, jotka tekevät sen minkä lupaavat.

Toisesta ääripäästä voidaan nostaa esiin kuluvan vuoden tulokas, Optimizer, jonka suhdestatus somessa olisi varmaankin "vaikea määrittää". Sen verran pään raapimista aiheutti sopivan tuotekategorian valitseminen, kun tämä verkkokauppaan lisättiin. Tuotekuvauksesta löytyy tarkempaa tietoa siitä, mihin kaikkeen Optimizerista on.

Tänä päivänä erittäin suosittujen sumuta ja huuhtele -tyyppisten maalipinnan suojatuotteiden tullessa markkinoille Nanolex oli WashCoatillaan ensimmäisten joukossa. Oman kuva-arkistomme päiväykset paljastavat, että ensimmäiset WashCoat-testit omaan kalustoon on tehty joulukuussa 2012. Vaikka samaan tuoteryhmään on tämän jälkeen ilmestynyt useampiakin saman käyttötarkoituksen tuotteita, WashCoat on edelleen monien suosikki ja laimennettavana tuotteena myös edullinen käyttää.

Yhteen lauseeseen puristettuna Nanolex valmistaa saksalaisen täsmällisesti suunnitellut laatutuotteet lähes kaikkiin autonhoidon tarpeisiin. Tutustu koko Nanolex-valikoimaamme ja valitse omaan käyttöösi sopivimmat. Tarjoamme luonnollisesti myös tuotevalinta-apua ja kokoamme valmiita paketteja toiveidesi mukaan.

Suosittuja Nanolex-tuotteita